Avoimet työpaikat – Tule mukaan tekemään hyvinvointia

Me uskomme, että julkisen sektorin taloushallinto, ruokapalvelut ja puhtaus ovat erityistä asiantuntiuutta ja ammattitaitoa vaativaa työtä. Me uskomme, että keskittämällä osaamisemme ja resurssimme, voimme tarjota palkitsevampia palveluja, tuottaa tuloksellista lisäarvoa ja parempaa hyvinvointia.

Me olemme Loiku. Tuotamme Inhouse-periaatteella palveluja kunnille ja kuntayhtymille. Meitä loikulaisia on 150 ammattilaista ja liikevaihtomme on 8 miljoonaa euroa.

 Täydennämme nyt tekijäjoukkoamme ja haemme

  • Suurtalouskokkeja
  • Laitoshuoltajia
  • Moniosaajia ateria-ja puhtauspalveluihin

 Suurtalouskokit työskentelevät keskuskeittiö Loimussa. Työtä tehdään maanantaista sunnuntaihin eri vuoroissa, vuoden jokaisena päivänä. Tehtävät ovat kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia.  Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on kokin tai suurtalouskokin ammattitutkinto.

Laitoshuoltajat työskentelevät puhtauspalvelujen eri tehtävissä. Työtä tehdään kohteista riippuen joko maanantaista perjantaihin tai vuoden jokaisena päivänä. Tehtävät ovat kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on laitoshuoltajan ammattitutkinto, toimitilahuoltaja tai muu soveltuva alan ammatillinen koulutus. Koulutuksen puuttuessa se on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena.

Moniosaajat työskentelevät ateria- ja puhtauspalveluiden tehtävissä. Työtä tehdään kohteista riippuen joko maanantaista perjantaihin tai vuoden jokaisena päivänä. Kelpoisuusvaatimuksena on joko ruokapalveluidenluiden ja/tai puhtauspalveluiden perustutkinto. Tehtävä edellyttää molempien alojen osaamista, joten tarvittaessa tehtävään valittu henkilö sitoutuu moniosaajakoulutukseen. Tehtävät ovat kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia.

Tehtäväkohtaisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi työnantaja arvostaa henkilön vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitoja, kehittävää työotetta, organisointikykyä, paineensietokykyä sekä työtehtävässä tarvittavaa tarkkuuta ja huolellisuutta. Tehtävissä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Tehtävään valittavan on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen työsuhteen alkamista.

 Lisätietoja suurtalouskokin tehtävistä antaa
palveluesimies Paula Sulander puh. 040 3509 103 paula.sulander@loiku.fi

 

Lisätietoja laitoshuoltajien ja moniosaajien tehtävistä antaa
palveluesimies Kristiina Juntunen puh. 040 5226 014 kristiina.juntunen@loiku.fi

palveluesimies Jaana Kesti puh. 040 7235 655 jaana.kesti@loiku.fi

palveluesimies Tiina Koski puh. 040 7502 091 tiina.koski@loiku.fi

 

Toimita vapaamuotoinen hakemus 31.3.2023 mennessä Tanja Kalliolalle sähköpostilla tanja.kalliola@loiku.fi, tai postitse Loimijoen Kuntapalvelut Oy, Turuntie 18, 30100 Forssa.

Ajankohtaista

SIVISTYSJOHTAJALLA ON ASIAA

SIVISTYSJOHTAJALLA ON ASIAA "Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen ottaa kantaa ajankohtaisiin tai muutoin mielenkiintoisiin asioihin videoviestillä. Tällä kertaa kurkistetaan Kuhalan koulun ruokalaan ja katsotaan miltä koululounas maistuu ja mitä oppilaat ovat siitä...

KORONAVIRUSTILANTEEN VAIKUTUS LOIMIJOEN KUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAAN

Ateriapalveluissa Ruoanvalmistus jatkuu keskuskeittiöissä, joissa ruokaa normaalistikin valmistetaan.  Toimitamme ruokaa myös jatkossa kaikkiin niihin kohteisiin, mihin asiakkaamme ruokaa tarvitsevat. Lisäksi autamme kuntia tai hoitolaitoksia, jotka tarvitsevat...

40 VUODEN TAKAA

40 vuoden takaa: FORSSAN LEHTI 30.9.1979 Forssassa uusi keskuskoulukeittiö – Koneilla lisää tehoa Forssan keskuskoulukeittiö on muuttanut ahtaasta antiikista tehokkaaseen nykyaikaan. Tölön koulun yhteyteen valmistunut uusi keskuskeittiö on huolella suunniteltu ja...

LAUTASHÄVIKKIIN VOIMME JOKAINEN VAIKUTTAA!

Lautashävikkiin voimme jokainen vaikuttaa! Forssan koulut ja päiväkodit sekä Aktiivi osallistuivat hävikkiviikkoon punnitsemalla syntynyttä lautashävikkiä. Teemaviikko järjestettiin viikolla 37. On arvioitu, että valtakunnallisesti koulujen ruokahävikistä koituvat...